MUUT JUTUT
Jyty Helsingin 90-vuotisjuhla 15.5.2009
PUHEENJOHTAJAN JUHLAPUHE
Hyvät jäsenet ja arvoisat kutsuvieraat.
Ajatus kunnallisvirkamiesyhdistyksen perustamisesta Helsinkiin lausuttiin julki jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Vasta syksyllä 1917 siirryttiin ajatuksista tekoihin ja joulukuussa pidetyssä kokouksessa päätettiin ryhtyä alustaviin toimenpiteisiin yhdistyksen perustamiseksi. Hanke keskeytyi kuitenkin vuosien 1917-1918 tapahtumien vuoksi. Vasta joulukuussa 1918 pidettiin Helsingin raatihuoneella yleinen kokous, jossa valittiin yhdistykselle väliaikainen hallitus, joka sai tehtäväkseen laatia yhdistykselle säännöt. Maamme ensimmäinen Kunnallisvirkamiesyhdistys oli perustettu Turkuun 18.9. 1918. Turun yhdistyksen aloitteesta kutsuttiin koolle 8.12.1912 kokous Tampereelle keskustelemaan keskusjärjestöksi muodostettavan liiton perustamisesta. Tähän kokoukseen osallistui myös helsinkiläisiä virkamiehiä ja liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Zachris Castren Helsingistä.
Oman yhdistyksemme perustava kokous pidettiin Helsingin Raatihuoneella helmikuun 25. päivänä 1919. Puheenjohtajaksi valittiin tilastokonttorin johtaja Harald Dahlström. Yhdistystä oli perustamassa 45 kaupungin virkamiestä ja ensimmäisen vuoden aikana jäsenmäärä nousi 344:ään ja toisen maailmansodan syttyessä jäseniä oli noin 600.
Tämä teksti oli suora lainaus yhdistyksemme 80-vuotisjuhlissa silloisen puheenjohtaja Pekka Metsän juhlapuheesta.
Teille lähetetyn kutsukortin tekstinä on kopio yhdistyksemme perustamisesta reilun 90-vuoden takaa eli siinä on maistraattiin menevien perustamisasiakirjojen saatekirje kopioituna.
Historian aikana yhdistyksessämme on ollut puheenjohtajia, kuka lyhyemmän, kuka pitemmän jakson -minä itse olen 20. ja täällä paikalla juhlimassa ovat kaksi edellistä puheenjohtajaa, Anneli Kaplas ja Pekka Metsä.
Historiamme pitää sisällään monia merkittäviä asioita, joiden esille ottaminen olisi tänäänkin tärkeää, mutta sanon tässä vain seuraavaa: yhdistyksemme on tehnyt niin monia merkittäviä aloitteita ja asioita 90 vuotensa aikana, ettei tämä ilta siihen riittäisi. Olemme olleet mukana vaikuttamassa moniin nykyisin itsestään selviin asioihin esimerkiksi tekemällä aloitteen nykyisen työterveyskeskuksen perustamiseksi.
Koska historiamme on kohtuullisen pitkä ja melkein uskallan sanoa, että siinä näkyy kokonaisuudessaan myös Helsingin kaupungin ammattiyhdistyshistoria, niin lupaan - ja hallitus on asian jo periaatetasolla päättänytkin! - , että tulevissa 100-vuotis-juhlissa julkaistaan kovakantinen historiikki, jossa arkistojen pölyistä on kaivettu kaikki tehtyjen asioiden kirjo, intomielinen tekeminen ja myös eri aikakausien edunvalvonta-painotukset.
Hyvät juhlavieraat, hieman tämänkin päivän asiaa:
Yhdistyksemme perustehtävä on ollut edunvalvontatoiminta Helsingin kaupungilla. Helsingin kaupunki on kuitenkin nykyään paljon muutakin kuin perinteiset virastot ja laitokset. Kaupunki-organisaatio muuttuu koko ajan ja tilalle on tullut monenlaista toimintaa: liikelaitoksia, kuntayhtymiä, osakeyhtiäitö, mutta onneksi kuitenkin Helsingin konserni-käsite kattaa nämä kaikki. Yhdistyksemme muuntuvaisuus on ollut tässäkin mielessä nykyaikaista, sillä organisaatiomme on ainakin periaatteessa pystynyt vastaamaan paikallisesti näiden muutosten tuomiin haasteisiin ja ammattiosastomme ovat pystyneet reagoimaan lähempänä itse substanssia asioihin.
Kun näitä yhdistyksen juhlavuosia on vietetty kymmenen vuoden välein, on juhlapuheissa vilahdellut jatkuvasti jokin joko tulossa oleva tai juuri ohitettu uhka ja niin on nytkin! Eläköitymisen, väestön vanhenemisen ja pienenevien ikäryhmien tuottama haaste ja työvoiman riittävyys tulevaisuudessa olivat tiedossa olevia ja vielä valitettavasti kuitenkin hoitamattomia haasteita. Mutta se ei riittänyt, valitettavasti! Yleismaailmallinen lama iski Suomeenkin aika kovaa ja se vaikuttaa todella moneen asiaan.
Kysymys kuuluukin, miten taataan jatkossa hyvät palvelut kaupunkilaisille ja miten saadaan kaupungin koko koneisto sellaiseen kuntoon, että palvelujen pääasialliset tuottajat - henkilöstö - ovat kykeneviä, jaksavia ja osaavia jatkossakin ja että heillä olisi tukenaan hyvin johdettu ja toimiva työyhteisö! Ja että he kaikki vielä jaksaisivat venyttää tehokasta työuraansa vähän pitemmälle kuin nykyään!
Jatkossa paikallinen edunvalvonta tulevaisuuskysymyksenä näyttäytyy näkökannasta riippuen joko uhkana tai mahdollisuutena - osaamisesta se ei varmasti Helsingissä ole kiinni! Mitenkä Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja valtakunnantason sopimukset sille tilaa antavatkaan. Aika ahdasta ainakin tähän saakka on ollut - tai sitten Helsinki isona työnantajana on ollut aivan liian kiltti KT:n suuntaan.
Helsinkiläisen henkilöstön arkinen elämä nivoutuu valitettavan usein palkan riittämiseen. Asumiskustannusten ja yleisestikin ottaen elämisen kalleuden takia työntekijän ostovoima on valitettavan huono verrattaessa muuhun Suomeen. Tämän asian korjaamisessa niin Jyty Helsinki kuin muutkin paikallisjärjestöt ovat valitettavasti epäonnistuneet! Yrityksestä ei voi moittia, vaikka keinovalikoimat nousukauden aikanakin ovat olleet aika pehmoja. Olisikohan pitänyt olla ärhäkämpi?
90-luvun alusta alkaen toteutettu yhteistoimintasopimus on ollut yksi keskeinen keino Helsingissä selvitä vaikeistakin hetkistä. Välillä pitkään ja hartaastikin tehdyt yhteiset sopimukset ja tavat hoitaa asioita ovat tuottaneet - onneksi! - kohtuullisen hyvän maaperän asioiden yhdessä hoitamiseksi työnantajan ja henkilöstön välillä. On mainittava erikseen sekin seikka, että paikallisjärjestöjen yhteistyö on Helsingissä kiitettävää luokkaa ainakin kaupunkitasolla, josta kiitokset esitänkin täällä paikalla oleville järjestökumppaneille. Ja ei tässä sovi unohtaa kuitenkaan sitä tosiasiallisesti hyvää työnantajapolitiikkaa, mitä Helsingin kaupunki työnantajana tekee! Arjen aherruksessa sitä ei aina nimittäin tule muistaneeksi!
Jyty Helsingin asema Jytyliitossa on ollut kohtuullisen vahva aikojen alusta. Tänäänkin Jytyliiton valtuustossa valittiin yhdistyksemme aktiivi, Ilkka Konola, keskusjärjestömme, STTK:n, valtuuston puheenjohtajaehdokkaaksi. Onnea Ilkalle - pidä siinäkin roolissa lippu korkealla! Sinällään Helsingin ja pääkaupunkiseudun asema ei ole helppo Jytyliitossa kuten ei muissakaan järjestöissä - muu Suomi on valitettavasti monessa asiassa mieluummin ottamassa kuin antamassa!
Hyvät Jyty Helsinki:läiset.
Jyty Helsingin aktiivit eri toimintatasoilla ovat se voimavara ja perusta, jonka varassa yhdistyksemme elää. Ilman hyviä ja aktiivisia toimijoita jäsenet eivät saa sitä palvelua, jota he yhdistykseltä odottavat! Ja kun tässä yhdistyksenä ollaan jo kohtuullisen vanhoja, voitaneen sanoa homman toimineen! Kiitänkin tässä paikalla olevia edustuksellisia toimijoita kaikkien puolesta - te olette ansainneet juhlan tänään!
Ja sitten vielä kiitokset toimistomme Tiinalle ja Sadulle! Ilman teitä yhdistyksessä ei moni asia toimisi, joten juhlikaa - nyt ette ole enää tänään töissä...
Ja vielä hyvät juhlavieraat!
Te olette tulleet paikalle juhlistamaan tätä meidän yhteistä juhlaamme! Nauttikaa tästä hienosta kevätillasta! Syökää, nauttikaa, höpöttäkää, juhlikaa! Tehdään tästä yhdessä hienot synttärit -vieraathan sen juhlan aina juhlistavat!

